FIN MVA KELOPOJAN NOORA FIN41686/98

Kelopojan Noora on RIISTALAIKA

Venäläis-eurooppalainen laika Kelopojan Noora on Sallassa Oulangan kylässä asustavan Vesa Haatajan ylpeys. Suomen Laikajärjestö kun myönsi jo ennestään muotovaliolle nartulle arvostetun Riistalaika -tittelin.

Riistalaika-palkinto myönnetään samalla koekaudella parhaat yhteispisteet sekä hirven- että linnunhaukkukokeessa haukkuneelle laikalle. Pisteisiin lasketaan molemmista koelajeista paras tulos ja molemmissa koemuodoissa tulosten on oltava palkintosijaan oikeuttavat.

Nyt toista kertaa myönnetyn palkinnon tarkoituksena on nostaa esille huippuyksilöitä monen eri riistalajin metsästykseen luontaisesti soveltuvista laikaroduista. Nooran tittelin arvoa nostaa myös se, että palkinnosta kilpailevat myös kaksi muuta, lukumääräisesti suurempaa laikarotua venäläis-eurooppalaisten lisäksi itäsiperianlaikat ja länsisiperianlaikat. 

Koirapyyntiä kairoilla

Punaiset pikinokat toteuttivat riistaviettejään pääasiassa linnunhaukun asiantuntijoina, mutta myös sorsan ja hanhen pyynnissä. Vuosien varrella kotimaisen pystykorvan erinomaiset linnunhaukkutaipumukset tulivat tutuksi paljon metsällä viihtyvälle Vesalle. Suurriista alkoi kuitenkin ajan mittaan kiinnostaa yhä enemmän ja nousta erämiehen omassa arvoasteikossa kohti paalupaikkaa. 

Vesa kertookin kaataneensa aikanaan yhdeksänkymmentä luvun alkupuolella syksyn pyynnissä kaksi karhua. Kaadetut kontiot eivät kuitenkaan päätyneet saaliiksi koiriensa avulla, vaan ensilumella jäljittämällä. Punaiset pikinokat saattoivat kyllä ilmoittaa haukkumalla karhusta sen kohdatessaan, mutta ne eivät juuri uskaltautuneet sataa metriä lähemmäs kontiota, joten metsän kuninkaan kaataminen ei näiltä koirilta onnistunut. Samaan hengenvetoon Vesa kylläkin muistelee tietävänsä kotiseudultaan pystykorvan, jolle on kaadettu useita karhuja haukusta. 

Uusi koira monelle riistalle

- Halusin pystykorvan jälkeen semmoisen koiran, joka haukkuisi paremmin karhua ja hirviä, kiteyttää Vesa. 

Venäläis-eurooppalainen laika alkoikin tuntua harkinnan arvoiselta. Siitä kun voisi saada pyyntikaverin sekä suuremman riistan että lintujen pyyntiin. Tärkeä ominaisuus koirassa on myös toimiva yhteistyö isännän kanssa, painottaa Haataja. Pohjoisen laajoilla, pitkien etäisyyksien saloilla koiran tulee lähteä kotiin isännän matkassa. 

Lopullinen niitti mustavalkoisen, karjalankarhukoiraa muistuttavan laikanpennun etsinnän alkamiseen olivat Vesan metsästyskaverin kertomat kokemukset rodusta. Pyytöväärtin kokemuksista pyyntiretkiltä omistamansa venäläis-eurooppalaisen kanssa jäi rodusta hyvä kuva, jotka tuli mieleen uuden koiran hankintaa tuumatessa. 

Puhelinsoitolla Suomen Laikajärjestön silloiselle rodun pentuneuvojalle Hannu Ollille löytyi kaivattu luovutusikäinen pentu. Olihan Hannu Ollin omassa kennelissä syntyneestä pentueesta passelisti yksi narttu jäljellä. Pennun hakupäivä sovittiin ja pyytökoiran alku muutti uuteen kotiinsa Hautajärvelle. 

Kelopojan kennelin kasvateissa on myös aiempia menestyneitä koiria, voittihan kasvattajan itsensä omistama venäläis-eurooppalainen uros kaksoisvalio Kelopojan Jura laikojen kautta-aikain ensimmäisen hirvenhaukun Suomen Mestaruus -kokeen vuonna 1993 Kuusamossa. 

Uuden koiranalun kanssa Vesa alkoi alusta lähtien luomaan vankkumatonta luottamusta isäntään. Työviikot Värriön tutkimusasemalla kaukana maalikylistä viettävä mies pitää koirat aina mukanaan. Aseman koiratarha on Nooralle kirjaimellisesti toinen koti. Pennun kasvaessa alkoi Vesa tarjota sille määrätietoisesti riistakosketuksia, jotta koira kiinnostuisi monista halutuista hajuista. 

Karhun hajut tutuksi

- Yhtenä päivänä eräs mies työpaikalla tuli pirttiin ja kertoi, että oli tavannut karhun ollessaan hiihtämässä jokusen matkan päässä asemalta. Äkäinen karhu oli hyökkäillyt monta kertaa kohti pysähtyen kuitenkin lähimmillään kymmenkunnan metrin päähän. Mies kertoi järkyttyneenä, ettei ollut välittänyt karhun sivusta tekemistä hyökkäyksistä, vaan oli jatkanut päättäväisesti samaan suuntaan, jolloin karhu viimein oli jättänyt hänet rauhaan. 

Vesaa moinen karhuhavainto tietysti kiinnosti, olihan hän seurannut aikoinaan karhujakin työkseen Sallan kairoissa. Illemmalla erämies sonnustautuikin suksille ja lähti tutkimaan jälkiä ottaen tietysti puolivuotiaan Noorankin tutustumaan kontion jälkiin. Hiihdettyään jokusen kilometrin saapui hän tapahtumapaikalle alkaen jäljistä selvittää, mitä oikein oli tapahtunut. 

Jäljistä Vesa päätteli, että karhu oli todennäköisesti emo karhu, joka suojeli poikasiaan ja valehyökkäyksillä yritti karkottaa aiempaa hiihtäjää. Noorakin vaikutti lupaavasti hyvin kiinnostuneelta jäljistä. Kauaa ei kaksikko jälkiä kerinnytkään sitten tutkia, kun äkäinen karhuemo ilmaantui itse näkyville. 

- Siinä vaiheessa, kun karhu näki sekä minut että koiran se lähti tulemaan vauhdilla kohti. Itse aloin rivakasti kääntää suksia päinvastaiseen suuntaan. Lähdin saman tien hiihtämään ihan todenteolla pois äkäisen karhun luota. Katsoin silloin parhaaksi laskea koiran irti, ettei se sotkeutuisi remmeineen karhun kynsiin. Noora tietysti alkoi samalla haukkua kiukkuisesti ensimmäistä kertaa näkemäänsä kontiota. 

- Karhu seurasi minua monta sataa metriä kun hiihdin tarkoituksella avonaista jänkää kohti. Kun pääsin aukealle paikalle, niin jängän laidassa karhu kääntyi takaisin jättäen minut. Pian karhu jätti myös Nooran ja se tuli takaisin minun luokse, jolloin lähdimme takaisin kämpälle. 

Sittemmin pidempiä karhuhaukkuja on ollut koiralla useita, vaikka Haataja ei vielä ole onnistunut kaatamaan karhua koiran haukusta. Kesällä 2001 hän käytti Nooraa alkuperämaan karhukokeessa Ylä-Tulomalla ja tuloksena oli kokeen toiseksi paras työskentely, 69 pistettä ja pesä 3-diplomi. Jo reissulle lähdettäessähän Haataja oli tietoinen koiran karhuhaukuista luonnon kontion kanssa. Jälkikäteen Vesa tuumaileekin rauhallisesti pieni pilke silmäkulmassaan, että hän lähti kokeeseen varmoin mielin, veikkaillen vain mielessään minkälaisilla pisteillä koira diplomin saa. 

Harjoituksella linnunhaukkujaksi  

Ensimmäisenä riistana Vesa ampui metsäkanalintuja ja käyttää koiraa nykyään myös joka syksy linnun metsästykseen. Tähän mennessä pudotuksia Haataja muistelee tulleen pari-kolmekymmentä, enimmäkseen poikametsoja, mutta myös jokunen homenokka sekä teerikin. Linnunhaukkukokeissa Noora on käynyt kolme kertaa. Paras tulos AVO3 ja 57 pistettä tuli viime syksyn ainoassa koetuksessa. 

Vesa Haataja kertoo Nooran olleen kiinnostunut linnuista jo nuorena. Koira ei silloin kuitenkaan ollut vielä kovin hyvä seuraaja, mutta isännän ohjauksella siitä tuli varsin hyvä pyytökoira. Vesa kertoo panostaneensa koiran kanssa paljon linnunhaukun harjoitteluun tiedossaan olleella kesyllä koppelolla. 

- Kuljin koiran kanssa niin hitaasti, että se varmasti kerkesi löytää linnun riittävän kaukaa. Kun se alkoi haukkua, niin vähän ajan päästä karkotin linnun varovasti. Alkuun koira ei osannut seurata lintua kovin pitkälti, mutta koska koppelo oli kesy, eikä lentänyt monta sataa metriä, niin etsimme sen koiran kanssa aina uudelleen ja uudelleen haukuttavaksi. Niin koira kehittyi hyväksi seuraajaksi. Nykyään kun lintu karkkoaa, säntää koira ensin "tuhatta ja sataa" pari sataa metriä jähmettyen sitten kuuntelemaan, mihin puuhun lintu istuu. 

Hirvenhaukkujaksi verkkaisesti mutta varmasti

- Kun en ollut ampunut koiralle yhtään hirveä, niin lähdin menemään haukulle ja annoin hirville karkon. Kun hirvet lähtivät menemään ne saattoivat mennä semmoisen puoli kilometriä, niin koira tuli pois. Näytti, että koira ei halua mennä enää perään, jolloin arvelin, että koiralle pitää saada ammuttua hirvi. 

Metsästysporukan kaikki hirvet kuitenkin ammuttiin vanhalle ja kokeneelle pohjanpystykorvalle, mistä Vesa kertookin olleensa porukalle hyvin harmissaan. Seuraavana syksynä Vesa pohjusti asiaa porukassa paremmin, jotta saisi luvan ampua koiralle yhden koulutushirven. Entinen porukan koira tuli kuitenkin jo vanhaksi, joten loppujen lopuksi porukan hirvet kaatuivatkin toisena syksynä Nooran haukuista. Muutaman kaadon jälkeen koiran varmistui hirviasiasta ja seuraamiset ovat pidentyneet tarpeen vaatiessa sitkeiksikin. 

Laikalla myös sorsia

Hanhimetsällä Vesa on aina pitänyt koiraa mukana, joten Noorakin on ollut usein mukana siinäkin pyynnissä. Vesa kertoo pitäneensä tapanaan ampua vesilinnuista vain hanhia ja sorsia, joista tulee paras paisti erämiehen makuun. Eräällä pyyntireissulla, kun Vesa ei vielä ollut ampunut koiralle hirviä, vaan ainoastaan metsäkanalintuja, pyytäjä saapui parisenkymmentä metriä halkaisijaltaan olleen lammen tuntumaan. 

- Olin jo kävelemässä siitä vähän ohi, kun Noora päästi yhden haukauksen lammen rannassa. Korkeassa heinikossa siitä ei nähnyt kuin siellä täällä hännän vilahtelevan. Samassa sorsia hyppäsi rantamättäältä veteen ja ne rupesivat rääkymään koiralle. Koira alkoi tietysti haukkumaan. Koko poikuehan siinä oli, koska oli ensimmäinen vesilinnun metsästyspäivä. 

- Katselin, että ovat hyvällä hollilla. Sorsat uivat oikein läjään, jolloin ammuin kerran. Neljä sorsaa jäi niille sijoilleen. Kolme hyppäsi siivilleen ja lensivät muutaman metrin toiselle reunalle. Ihmettelin, ettei koira hypännytkään uimaan paikoilleen kuolleita lintuja kohti. Se pyörähtikin lammen toiselle puolelle haukkumaan jäljelle jääneitä, jolloin minä ajattelin, että annahan kun uivat sopivasti, niin ampua paukautan toisen kerran. Laukauksen kajahtaessa loputkin kolme sorsaa jäivät saaliiksi. Sitten vasta koira meni hakemaan sorsat vedestä. 

Kurvit kohdallaan

Nooralla onkin jo yksi pentue maailmalla, toissa talvena syntyneet kahdeksan mustavalkoista pystykorvaa. Onpa Vesalla itselläänkin kasvamassa yksi pentu, Pihkatapin Sako nimeltään. Pennuista Vesa kertoo muutamista kuulleensa omistajilta erittäin lupaavia työskentelyjä, kuuluupa yksi narttujälkeläinen olevan jo kovinkin sitkas hirvenhaukkuja.  

Näyttelyissä useimmilla pentueen koirista on serttejä, joten siinäkin suhteessa jalostus on mennyt eteenpäin. Nooran pentu Pihkatapin Siru oli viime talvena rotunsa paras laikojen päänäyttelyssä Kuusamossa. Samassa näyttelyssä toiseksi paras narttu, Pihkatapin Mira, oli samasta pentueesta ja Noora täydensi menestystä sijoittuen itse vielä neljänneksi.  

Metsästystä monitoimikoiralla

- Kyllä minä olen oppinut Noorasta tuntemaan sen. Jos kuulee, millä tavalla se rupeaa haukkumaan, eikä ole liian kaukana, niin kyllä sen tietää sanoa mitä on haukussa. Hirvimetsälläkin koira monesti saattaa haukkua mettoa, mutta sen tietää haukusta, että se on lintu. Tai tietää onko haukussa orava, Noora kun haukkuu oravaakin. Onneksi se on kyllä ruvennut jättämään sitä pois, kun olen aina torunut siitä. 

- Minulla on semmoinen periaate, että jos koira jotakin haukkuu, niin varmaan menen katsomaan mitä se haukkuu. En ala jostain puolen kilometrin päästä viheltelemään koiraa pois. Minä käyn katsomassa. Jos haukuttava on semmoinen, että sitä pyydetään, niin sitten se saatetaan ampua poksauttaa. Mutta jos on semmoinen jota ei pyydetä, niin sitten vaan kävellään ohi. Minä vain torun koiraa, että sitä ei pyydetä ja silloin koira kyllä lähtee pois. 

Vesa Haatajan kertomuksista koiransa vaiheista käy hyvin selkeästi ilmi, että erinomaisen koiran takana on paitsi riistaveriltään erinomainen pentu, myös lukemattomia metsässä vietettyjä päiviä, määrätietoista metsästyskoiran koulutusta. Erämiehelle mieluista, monen riistan pyynnissä hyvin toimivaa koiraa tuskin muulla tavalla saakaan. Riistalaika Kelopojan Noora horjuttaakin ansaitusti myyttiä, ettei yksi metsästyskoira pystyisi olemaan erinomainen monessa lajissa. 

Kuinka sitten montaa eri riistaa haukkuvalla koiralla onnistuu metsästys käytännössä? Vesa  kertoo pystyvänsä yleensä erottamaan haukun alkamisesta ja tyylistä, mitä riistaa milloinkin Nooralla on komennettavana. 

Kelopojan Noora tuli muotovalioksi kolmevuotiaana, joka on varsin merkittävä saavutus venäläis-eurooppalaiselle laikalle. Pienessä rodussa on luonnollisesti vähemmän yksilöitä, jotka menestyvät näyttelyissä, mutta rotua on myös jalostettu viimeiset vuosikymmenet metsästysominaisuuksia painottaen. Ulkomuodollisesti ja ennen kaikkea metsästysominaisuuksiltaan rodun erinomainen edustaja onkin mitä arvokkain jalostuskoira pienessä, muutamia kymmeniä yksilöitä vuodessa rekisteröitävässä rodussa. 

Ensimmäisen kerran hirvelle Vesa vei Nooran melkein vuoden ikäisenä. Alusta alkaen Vesa kertoo koiran olleen todella hyvä löytämään hirvet. Ensimmäiset haukut olivat ihan lupaavia ja niistä olisi jo pystynyt ampumaan hirviä. Jos hirvet jäivät löytöpaikalle tai siirtyivät vaikka muutaman sata metriä karkkoamatta, koira haukkui hirviä tunti toisensa perään käväisten välillä isännän luona. 

Ensimmäisen kerran karhunhajuihin Noora tutustui jo puolivuotiaana ja sittemmin karhukosketuksia on ollut enemmänkin. 

Myös Pohjois-Suomessa tuntunut metsälintukantojen alakulo osaltaan käänsi vaakakuppia monipuolisemman metsästyskoiran suuntaan. Samalla koira pääsisi pidemmän aikaa metsään vuodessa. Erämiehen mielessä kypsyikin pikkuhiljaa ajatus koirasta, jolla pystyisi pyytämään myös suurriistaa. 

Työkseen riistantutkimuksen parissa pohjoisessa luonnossa työskentelevästä erämiehestä huokuu rauhallinen innostus eränkäyntiin, erityisesti ikiaikaisella pystykorvaisella koiralla tapahtuvaan metsästykseen. Kun Vesa Haataja suunnitteli uutta metsästyskoiraa nelisen vuotta sitten, hän harkitsi tarkkaan minkälaisen koiran haluaisi. Aikaisempia koiria Vesalla oli ollut peräkkäin kaksi suomenpystykorvaa. 

Pian nelivuotias Noora onkin tällä hetkellä Suomen venäläis-eurooppalaisten laikojen eliittiä, siis kaikin puolin rotunsa erinomainen edustaja. Nooran saaliina viimesyksyn kokeista olivat linnunhaukussa avoimen luokan kolmanteen palkintoon oikeuttavat 57 pistettä ja hirvenhaukussa avoimen luokan ykkönen huippupisteillä 91,25.

Janne Pitkänen Koiramme 7-8/2002